|
|||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||
|
|
31.3.2010 Englantilaistutkimus vahvisti: Pakasteiden ravintoarvot ovat verrattavissa tuoreisiin kasviksiinPakastevihanneksissa ravintoarvot säilyvät erittäin hyvin. Useissa tapauksissa niissä ovat ravintoaineet tallella jopa paremmin kuin pitkään varastoiduissa, käsittelemättömissä kasviksissa.Sheffield Hallamin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin pakasteruuan soveltuvuutta osaksi kouluruokailua. Tutkimus vahvisti jo aikaisemminkin saatuja tuloksia, joiden mukaan pakasteiden ja tuoreen ruuan ravintoarvojen välillä ei ole merkittäviä eroja. – Teollinen pakastusprosessi on hyvin organisoitu ja itse pakastaminen niin tehokasta, että kasvikset saadaan korjuun jälkeen pakkaseen erittäin nopeasti, joten varastoinnin aikana ravinteet eivät ehdi haihtumaan. Pakastettuina kasvisten ravintoaineet säilyvät erinomaisesti. Alle -18 asteessa säilytettyjen pakasteiden ravintoarvot eivät merkittävästi vähene vielä vuodenkaan säilytyksen aikana, kertoo tutkija Charlotte Harden, joka oli mukana Sheffield Hallamin yliopiston tutkimusryhmässä. – Niin sanotut tuoreet kasvikset saattavat olla jopa kuukausia varastoissa ennen käyttöä. Varastoinnin aikana niiden laatu heikkenee. Siinä vaiheessa, kun pakastamattomia kasviksia käytetään, niiden ravintoarvot ovat vähäisempiä kuin pakastekasvisten – toisin kuin yleisesti luullaan. Pakastekasvikset helpottavat monipuolisen ruokavalion toteuttamista Pakastekasvisten avulla voidaan vaivattomasti ja suhteellisen edullisesti toteuttaa monipuolista ja tasapanoista ruokavaliota. Varastoon voi ostaa monipuolisesti erilaisia kasviksia, koska pakasteet säilyvät myös koti- ja suurkeittiössä helposti. – Pakastekasvisten kiistaton etu on myös niiden käytön edullisuus ja helppous. Etenkin suurkeittiöihin voidaan hankkia kerralla suuria määriä tavaraa, ilman, että olisi riskiä niiden pilaantumisesta. Pakastekasvisten käytöstä ei siis synny hävikkiä sillä pakasteesta voi sulattaa käyttöä varten vain tarvittavan määrän, jäljelle jäävät tuotteet pysyvät pitkään hyvinä pakkasessa. Pakastekasvikset ovat myös valmiiksi puhdistettuja, kuorittuja ja pilkottuja, joten niiden käsittely on kätevää. Oikeaoppisesti ruuaksi valmistettuina niissä säilyy hyvin myös tuore maku. Tutkimus on valmistunut vuonna 2009. Sen tilasivat The British Frozen Food Federation (BFFF) ja The Local Authorities Catering Association. Tutkimuksessa selvitettiin pakasteiden käytön nykytilaa englantilaiskouluissa ja tutkittiin tarjottujen ruoka-aineiden ravintosisältöä NetWISP 3.0 –analyysimenetelmää hyödyntäen. Lisätietoja: Yhteydet Charlotte Hardenille Jaakko Päivisen kautta. Markkinointipäällikkö Jaakko Päivinen, Apetit Pakaste Oy, 0104024440 jaakko.paivinen@apetit.fi Laatupäällikkö Maritta Pyysalo, Apetit Pakaste Oy, 010 402 4360, maritta.pyysalo@apetit.fi Tuotekehityspäällikkö Sirkku Aarinen, Apetit Pakaste Oy, 010 402 4320, sirkku.aarinen@apetit.fi Kaikki tiedotusmateriaalit, kuvat sekä tilaisuuden esitelmät ja tutkimusraportti löytyvät osoitteesta www.apetit.fi/aineistopankki Käyttäjätunnus: apetit Salasana: kuvat |
|
|||||||||||||||||||